keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Viime vuosi pakettiin ja uudet suunnitelmat

Viime vuosihan meni aksan kanssa mukavissa merkeissä, kun vihdoin ja viimein sain Miinalle kepit opetettua ja maaliskuun 20. päivänä päästiin kisaaamaan virallisissa kisoissa Kirkkonummella. Ensimmäisissä kisoissa oli todellisia ongelmia keppien kanssa. Tuli virheitä paljon ja kesken lopetuksia. Miinan "hermoille" ne kepit vaatii niin pitkää keskittymistä että meinaa pakahtua, kun haluaisi mennä vaan täysillä eteenpäin. Kisoissa tuli myös paljon kieltoja ihan perushypyiltä ja putkilta. Kieltoihin on auttanut itsenäisen suoran etenemisen treenaaminen. Sitä on tehty paljon ja Miina on saanut itseluottamusta ja uskaltaa edetä itsenäisesti. "Eteen" on varmaan yleisin käsky radalla. Edelleenkin kieltoja tulee jonki verran. Yleisin syy taitaa olla minun liian jyrkät vartalonkierrot tai sitten minun liian sivuun suuntautuva liike. 

Tilastojen valossa tarkasteltuna vuonna 2011 ilmoittauduttiin 26 starttiin. Hylättyjä ratoja 14 kpl, tuloksia 12, kpl. Nollatuloksia 2 kpl, 5-tuloksia 5 kpl, 10-tuloksia 4 kpl ja 1 kpl 30,22 :) Sijoitukset välillä 1-8. Ensimmäinen virallinen startti oli siis 20.3.2011, ensimmäinen tulos saatiin 10.4.2011 ja ensimminen nollatulos 3.9.2011. Eli ei mitenkään nopeasti ole tässä ykkösluokassa kehitytty ;) Ja kun on saatu joku ongelma paremmalle tolalle niin jostain toisesta jutusta on tullut ongelma. 

Vuoden paras kisarata minun mielestä on 6.11.2011 agirata (nollavoitto), puomin juoksukontaktista välittämättä. Ja oon myös itteeni tyytyväinen, että pystyn juoksemaan näinkin vauhdikkaasti 25 raskausviikosta huolimatta.



Vertailun vuoksi liitän tähän videon ensimmäisistä kisoista Kirkkonummelta  :DDDDDD jotakin pientä edistystä on onneksi tapahtunut...


Marraskuun 20. päivä jäätiin kisatauolle minun raskauden takia. 21.2.2012 on laskettu aika. Treenattu on senkin jälkeen ja treenataan edelleen.

Anna oli estynyt tulemaan treeneihin eilen ja niinpä suunniteltiin omat ratatreenit edellisen ryhmän estepohjaan. Yllättäen tuli juoksutusrata, joka sopii mulle tän mahan kanssa vallan mainiosti ;) Onneksi Miina on oivaltanut, että on parempi olla itsenäinen ja edetä, kun odottaa lyllertävää mammaa, joka saapuu pelipaikoille sitten joskus ;D Tässähän edetään ihan kivasti, ainakin välillä, kontaktit pitää, mutta keppien avokulma tuottaa suuria vaikeuksia. Mulla ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä vetämään Miinaa nenästä sisälle kepeille. Näyttää, että Miina huomaan ne kepit ja menee sisään, mutta ei tiedä mihin suuntaan ne kepit jatkuu. Minun käsi huiskaa minne sattuu ja rintamasuuntakaan ei auta koiraa ollenkaan. On onneksi saatiin sitten tääkin kohta onnistumaan. Rauhoitin ohjauksen (käden) ja keskityin kääntämään rintamasuunnan keppien pujottelusuuntaan. Keppien keskellä tuli virhe, mutta ei haitannut, koska tässä treenattiin sitä sisäänmenoa. Järkyttävää menoa luvassa, ei heikkohermoisille! Treenivideota eiliseltä.



Lopuksi vielä treenattiin sylkkäreitä ja poispäinkäännöksiä yhdellä hypyllä. En jostain syystä ole opettanut näitä kovinkaan hyvin aiemmin. Lähtivät sujumaan ihan kivasti.



Vuoden 2012 treenattavat:
- kepit varmemmiksi; viimeisen ja tokavikan välin virheet saatava pois, sisäänmenoihin varmuutta (varsinkin avokulma)
- sylkkäri
- poispäinkäännös
- leijeröinti
- luotto koiraan, ohjaus kauempaa koiraan luottaen
- ja paljon muuta

Vuonna 2012 on tavoitteena nousta kakkosluokkaan. Kolmosluokkaan noususta en uskalla edes haaveilla, koska en tiedä vielä miten pystytään nyt keväällä treenaamaan. Kisatauolla ollaan ainakin toukokuun alkuun. 22.4. on oman seuran kisat, mutta ne on varmaan liian aikaisin. 6.5. on HIHAn kisat, sinne osallistumista voisi pitää realistisena :) Ja tuomarinakin on ihanainen Seppo Savikko.